Syyskuu Herra kuulee ja näkee.

Keskustelua mieteitä päiviimme

Re: Syyskuu Herra kuulee ja näkee.

ViestiKirjoittaja Maikku » 08.09.2016 09:47

Eki-vaari, kyllä se niin on, että mä olen vanhin. Enkä häpeä ikääni ne ovat vaivaiset 78 vuotta. En ole päässyt niin pitkälle kuin ennen muinoin elettiin. Olen rukoillut että Herra ottaisi minut pois saappaat jalassa.

Tähän pieni rohkaisu: Kärsimykset ja ahdistukset ovat Jumalan työkaluja, joiden avulla Hän etsii omistaan kultaa ja sisäistä kauneutta.

Kävin tänään vaihtamassa rollaattorin kevyempään. Rukoilin Jumalalta, että saisin punaisen enkä pyytänyt, mutta mulle tuotiin punainen. Hallelujaa, Jumala vastasi, on Hän niin ihmeellinen. En tiedä kuinka Häntä kiittäisin. On niin paljon kiitoksen aihetta eikä ole sanoja. Mä olen köyhä sanoista paitsi jos Pyhä Henki innoittaa ja antaa. :-D :mrgreen:
Kuva
Kuva73:28.Mutta minun onneni on olla Jumalaa lähellä, minä panen turvani Herraan, Herraan, kertoakseni kaikkia sinun tekojasi.Kuva
Kuva
Avatar
Maikku
 
Viestit: 742
Liittynyt: 02.09.2016 11:11
Paikkakunta: Turku

Re: Syyskuu Herra kuulee ja näkee.

ViestiKirjoittaja Elise » 08.09.2016 12:04

mie se sitten oonkin kuopus teijän kahden rinnalla oon 70v yksin eläjä ei oo perettä eikä oon liki omaisia hyö on kaikki pois irkku kun sie tuut niin laita miullekin tuomoinen kuvake kuin Maikullakin jos sie ehit nyt pitäs mennä torille ja kaupungille on kaunis päivä niin mikäs on mennä
mie asun lähellä lappeenrantaa autolla sinne menen tussutan nyt vaan menos Jumala meitä siunatkoon ja varjelkoon Maikku onko siulla perettä
Kuva
KuvaSananl. 16:24
Lempeät sanat ovat mesileipää; ne ovat makeat sielulle ja lääkitys luille.
Kuva
Avatar
Elise
 
Viestit: 207
Liittynyt: 15.08.2016 21:39
Paikkakunta: Lappeenranta

Re: Syyskuu Herra kuulee ja näkee.

ViestiKirjoittaja kolkuttaja » 08.09.2016 16:04

Hei minä katselin eri foorumeita tämä on yksi muutamien joukossa, joilla on tuomion henki, tämä teidän sävynne on hyvin tuomitseva tuomitsette Jumalan palvelijoita veli Tiaista, Selkomaata ym te olette herätyksen esteitä ja myöskin Jumalan valtakunnan. Koin että tätä varten piti tulla tänne tehkääpä parannus ja rakentakaa yhteyttä!
kolkuttaja
 

Re: Syyskuu Herra kuulee ja näkee.

ViestiKirjoittaja kolkuttaja » 08.09.2016 16:36

lisäisin vielä, mitä te "satavuotiset "ymmärrätte mitä minun sukupolveni evankeliumi on, teidän homma ei ole hanskassa sori vaan en tahdo loukata mutta ajatelkaa nuoria
pliis :roll:
kolkuttaja
 

Re: Syyskuu Herra kuulee ja näkee.

ViestiKirjoittaja tabitha » 08.09.2016 18:36

Oho mitä saakaan lukea
kolkuttaja kirjoitti:Hei minä katselin eri foorumeita tämä on yksi muutamien joukossa, joilla on tuomion henki, tämä teidän sävynne on hyvin tuomitseva tuomitsette Jumalan palvelijoita veli Tiaista, Selkomaata ym te olette herätyksen esteitä ja myöskin Jumalan valtakunnan. Koin että tätä varten piti tulla tänne tehkääpä parannus ja rakentakaa yhteyttä!


Etkö sinä itse nyt tuomitse meidän vanhempia sisaria ja veljeä? Mikä tuomion henki kyllä meillä on ihan sanan lupa tutkia ja nimetä ne yksilöt jotka eivät ole Raamatun sanan mukaisia. Saitko Jumalalta tämän että tulit tänne mollaamaan ja mikä ihmeen Evankeliumi nuorille pitäisi olla? Kuules ei ole kuin yksi totuuden Evankeliumi olkoon nuori tai vanha niin sama on pelastus sanoma jokaiselle.

Tämä onkin viimeinen yö tääll hesassa sitten pääsen kotiin huomenna onkin lyhyt päivä pääsen ajoissa ajelemaan kotiin menen viell iltapalalle jos jaksan niin huomenissa kopion taas tänne Jumalan rauha vallitkoon kaikessa ps ei kantsi välittää tuosta irkku varmaan tekee jotain asian kanssa kun tulee foorumille mä laittaisin kyll ulos kolkuttajan :roll: Siu.. :thumbup:

tabitha
 

Re: Syyskuu Herra kuulee ja näkee.

ViestiKirjoittaja Maikku » 08.09.2016 19:15

Elise, kysyit onko mulla perhettä? Mieheni pääsi taivaan kotiin melkein kolmekymmentä vuotta sitten. Minulla on kaksi lasta, tyttö ja poika, molemmat jo omissa talouksissa.

Tuohon kolkuttajan kommenttiin vastaan: :-D :lol: :mrgreen: Jeesus sinua siunatkoon. Jeesus rakastaa sinua.
Kuva
Kuva73:28.Mutta minun onneni on olla Jumalaa lähellä, minä panen turvani Herraan, Herraan, kertoakseni kaikkia sinun tekojasi.Kuva
Kuva
Avatar
Maikku
 
Viestit: 742
Liittynyt: 02.09.2016 11:11
Paikkakunta: Turku

Re: Syyskuu Herra kuulee ja näkee.

ViestiKirjoittaja ♥ Irmeli-Miranda ♥ » 08.09.2016 20:19

Voi voi on surullista kolkuttajan kannalta että noin tulit foorumiin syyttämään en poistanut viestejäsi sinut kolkuttaja poistin, Tabita sisko onkin vastannut riittävästi, sen minä vielä lisään en tykännyt että puutuit mustaamaan vanhuksia etkö ymmärrä että vanhukset ovat meidän siunaus

Job 32:7 Minä ajattelin: 'Puhukoon ikä, ja vuosien paljous julistakoon viisautta.
Sananlaskut:
16:31 Harmaat hapset ovat kunnian kruunu; se saadaan vanhurskauden tiellä.
20:29 Voima on nuorukaisten kunnia, ja harmaat hapset ovat vanhusten kaunistus.

olisit syyttänyt vain minua kerta syyttämään tulit sillä minä vastaan sinulle kolkuttaja näin... ja sanon samoin kuin Maikku Jeesus sinua siunatkoon...
1Kor. 4:3
Mutta siitä minä hyvin vähän välitän, että te minua tuomitsette tai joku inhimillinen oikeus; en minä itsekään tuomitse itseäni,
Kuva
Kork.V. 2:14"anna minun nähdä kasvosi, anna minun kuulla äänesi, sillä suloinen on sinun äänesi ja ihanat ovat sinun kasvosi."
Kuva
"My bride" (Minun morsiameni)

https://www.youtube.com/watch?v=hi79J_jjth8
Avatar
♥ Irmeli-Miranda ♥
Ylläpitäjä
Ylläpitäjä
 
Viestit: 2437
Liittynyt: 15.08.2016 19:26
Paikkakunta: Turku

Re: Syyskuu Herra kuulee ja näkee.

ViestiKirjoittaja Maikku » 09.09.2016 08:41

Kiitos Irkku.

Tabita, olet ihan oikea henkilö täällä foorumissa. Ihailin sinua, kuinka viisaasti vastasit ja olet irkun oikea käsi, varmasti paras siihen.

Tämä osio taaitaa olla kaikkien mieleen. Minäkin tykkään tästä osiosta.
Kuva
Kuva73:28.Mutta minun onneni on olla Jumalaa lähellä, minä panen turvani Herraan, Herraan, kertoakseni kaikkia sinun tekojasi.Kuva
Kuva
Avatar
Maikku
 
Viestit: 742
Liittynyt: 02.09.2016 11:11
Paikkakunta: Turku

Re: Syyskuu Herra kuulee ja näkee.

ViestiKirjoittaja ♥ Irmeli-Miranda ♥ » 09.09.2016 10:06

Rauhaa rakkaat minun heimoni keskellä opetetaan vanhempien ihmisten kunnioitus, ja nyt Herran omana kykenen Hänessä arvostamaan vanhempia ihmisiä minulla nousee heti puolustaminen mennä rinnalle, en tietysti vääryydessä, mutta jos heitä ei Herrassa arvosteta, sillä minulle monet vanhukset ovat olleet siunaus eli Maikku, eki-vaari ja Elise , olette minulle arvokkaita ja rakkaita. Joo Tabitha vastasi viisaasti Herra siunatkoon hänen matkansa kun Poriin ajelee Helsingistä. Tässä aamusella kauniin alkavan päivän keskellä, ajattelin että Hänen rauhansa älköön järkkykö meidän keskeltämme tämän kaltaisista mollauksista, sillä Hänen rauhansa on lahja meille ja kun se on Hänen niin ei se järkykään vaikka hetken meidän oma minä voi tehdä hetken horjunnan, meidän rakas Vapahtaja kumminkin poistaa sen, kun olemme vilpittömiä, eikä se suinkaan tarkoita että olisimme itsessämme täydellisiä, uskon että me täällä halutaan olla kaikki pieniä lampaita ja tarvitsemme jatkuvasti Hänen apuaan

Siunattua päivää tuo Kunnian Kuningas meidän Herramme ja rakkaamme siunatkoon teitä jokaista ihanuudellaan :P :thumbup:
Kuva
Kork.V. 2:14"anna minun nähdä kasvosi, anna minun kuulla äänesi, sillä suloinen on sinun äänesi ja ihanat ovat sinun kasvosi."
Kuva
"My bride" (Minun morsiameni)

https://www.youtube.com/watch?v=hi79J_jjth8
Avatar
♥ Irmeli-Miranda ♥
Ylläpitäjä
Ylläpitäjä
 
Viestit: 2437
Liittynyt: 15.08.2016 19:26
Paikkakunta: Turku

Re: Syyskuu Herra kuulee ja näkee.

ViestiKirjoittaja Elise » 09.09.2016 19:12

Iltaa voi mahoton jopa oli syytös Jumala häntä auttakoon täytyy ymmärtää ettei aina olla oikiassa mielessä saatoi tuokin ihminen potea sitä :roll: no sie oot ja Maikku sitten melkein yksin mutta onhan meillä Jumala mie aina puhelen Hälle päivät menee joutusasti ei miulla on ikävä ollut harvoin oon sitä potenut mie tein nuorena valinnan ei miusta ollut kellekään akaksi enkä mie oo ukkoa kaivannutkaan Jumala tään on miulle antanut Tuo tabitha on on hyvin laittanut Jumala on antanut hälle viisautta niin kuin sie Maikku jo sanoitkin
tänään vähän siivoilin mutta nyt laitoin saavin niin etten siihen törmää ja menikin touhu niin ettei haavereita tapahtunut tipsuttelin varovasti silmä tarkana nyt meen uutiset laittamaan Jumalan siunausta mie ja tykkään tästä osiosta täällä on mukava rupatella :lol:
Kuva
KuvaSananl. 16:24
Lempeät sanat ovat mesileipää; ne ovat makeat sielulle ja lääkitys luille.
Kuva
Avatar
Elise
 
Viestit: 207
Liittynyt: 15.08.2016 21:39
Paikkakunta: Lappeenranta

EdellinenSeuraava

Paluu Mitä kuuluu sydämellesi



Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 1 vierailijaa

cron